KUKSANHENKI
KUKSAKURSSIT KUKSANHIMOON
Kuksanhenki järjestää kuksien valmistuskursseja ammattilaisen opastuksessa.
Kursseilla on mahdollisuus työstää kuksa aidosta Suomen Lapissa kasvaneesta koivunpahkasta - materiaalista jota on harvoin enää tarjolla. Kurssi antaa sinulle taidot valmistaa kuksia tämän viikonlopun jälkeen vaikka omatoimisesti. Kurssille ei vaadita erityistaitoja. Aito kiinnostus käsillä tekemiseen riittää!
Miltä näyttää sinun itsetekemä koivunpahkasta valmistettu kuksa?
Voit ottaa inspiraatiota sivuilla olevista kuksista. Kaikki kuvat ovat kursseiltamme otettuja ja kurssilaistemme valmistamia kuksia. Voit myös lukea alta kurssilaisten kokemuksia kuksan valmistuksesta.
Quote
"Kuksan tekeminen oli yksi elämäni intensiivisimmistä kokemuksista. Tuntui, että aika katosi ja välillä olin verstaassa ja maailmankaikkeudessa yksin työstettävän puukappaleen kanssa. Koin syviä onnistumisen ja innon tunteita kurssin aikana. Lopputulos oli äärimmäisen tyydyttävä. Edelleen tuntuu, ettei mikään voita itse tehtyä kuksaa."
"Tekeminen oli mukavaa ja kuksasta tuli sen näköinen kuin oletinkin."
"Alun tuska omista taidoista ja luovuudesta. Lopun riemu omista taidoista ja luovuudesta!"
"Hienoa tehdä käsillä töitä ja nähdä matkan varrella edistystä. Lopputulos oli yllättävän ja erittäin palkitseva."
"Hyvin järjestetty kurssi. Hyvä opettaja ja kannustavia kurssilaisia. Hienoihin ihmisiin sai tutustua. Opettaja oli hyvä tietopankki, uutta tietoa tuli mutta ohjasi myös samalla, erittäin pätevä ope."
TULEVAT KUKSAKURSSIT
KEVÄÄN KURSSI, UUSIMAA 25.-26.3.2023, Vainion tila, Särkijärventie 225, Askola
Ilmoittautuminen kurssille on alkanut. Voit ilmoittautua kurssille alla olevalla lomakkeella.
Otamme tälle kurssille max. 10 osallistujaa.
SYKSYN KURSSI,SAVO 20.-22.10.2023 Metsäkartano,
Metsäkartanontie 700, Rautavaara
Kokoonnumme tälle kurssille poikkeuksellisesti jo perjantai iltana klo 18. Voit varata majoituksen ja ruokailut kurssin ajaksi Metsäkartanolta.
Voit ilmoittautua kurssille alla olevalla lomakkeella.
Otamme tälle kurssille max. 14 osallistujaa.
ILMOITTAUTUMINEN
Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen kurssille on sitovaa. Ilmoittautumiset alkavalle kurssille tapahtuu alla olevan linkin kautta. Varmista, että saat automaattisen viestin takaisin, jos viestiä ei näy, tarkista roskapostikansio.
KURSSIAIKATAULU
Lauantaina klo 12-18
Sunnuntaina klo 10-16
KURSSILLE MUKAAN OTETTAVAT TARVIKKEET
Kurssille tarvitset mukaan vuolupuukon, eli suhteellisen pienikokoisen puukon.
Terän pituus ei saa olla pidempi kuin oman etusormesi pituus, se on hyvä muistisääntö jos olet hankkimassa uuden puukon kurssia varten.
KURSSIMAKSU
Kurssimaksu on 250€ sisältäen:
- Kuksanteon ohjaamisen koko prosessin läpi
- Henkilökohtaista opastusta
- Työvälineiden (raspien, porien, terien ym.) käytön
- Kuksa-aihio, hiekkapaperit ja parafiiniöljy
- Kahvin/teen ja pientä evästä kurssipäivinä
VAKUUTUS
Kurssilaiset osallistuvat kurssille omalla vastuulla, joten kannattaa tarkistaa, että oma tapaturmavakuutus on voimassa.
TURVALLISUUS
Kurssin opettaja on ensiaputaitoinen henkilö. Pajalta löytyy aina ensiaputarvikkeet.
OPETTAJA
Opettajana kursseilla toimii biologi Risto Poijärvi, jolla on takanaan pitkä ura opettajana peruskoulussa ja kansalaisopistossa mm. puu- ja metallitöiden parista.
MAJOITUS
Jos tarvitset majoitusta, kysy majoitusvaihtoehtoja ilmoittautumisen yhteydessä.

ILMOITTAUDUN MUKAAN TAI HALUAN LISÄTIETOJA!
KUKSANHENKI